Vaasa Energy Institute

BIOMODE

BIOMODE hankeohjelman tavoitteena on rakentaa liikenteen biokaasujakeluverkosto Vaasan ja Seinäjoen ympäristöihin. Jyväskylän seudulla Laukaalla on jo yksi jakeluasema ja siellä on jo useampia autoja sitä käyttämässä. Infrastruktuurin rakentaminen on tullut mahdolliseksi, kun Gasum Oy on perustanut useita maakaasun jakeluasemia Etelä-Suomeen. Se verkosto ulottuu Tampereelle asti, jossa on yksi maakaasun jakeluasema Nekalassa. Puhdistettu biokaasu ja maakaasu ovat samaa kaasua eli metaania. Siten kaasuauton käyttösäde laajenee huomattavasti jos tankkauspisteitä tulee myös pohjoisemmaksi.

Maakaasun liikennekäyttö 

Maakaasun käyttö henkilöautoissa tuli Suomessa taloudellisesti mahdolliseksi vuoden 2004 alussa, kun maa- ja biokaasulta poistettiin vuotuinen, 20 kertaa dieselveron suuruinen maksu. Nyt maakaasukäyttöisiä henkilö- ja pakettiautoja kohdellaan verotuksellisesti samalla tavalla kuin bensiinikäyttöisiä autoja, eli omistajan ei tarvitse maksaa käyttövoimaveroa tai polttoainemaksua.  

Maakaasun liikennekäyttö on alkanut Suomessa jo vuonna 1996. Tuolloin tankattiin Helsingissä ensimmäisen kerran maakaasubusseja. Helsingin malmille avattiin avoin maakaasun tankkausasema vuonna 2005 ja sen jälkeen niitä on avattu Gasum Oy:n toimesta mm. Kouvolaan, Kotkaan ja Tampereelle. Tavoitteena on rakentaa noin 30 aseman perusverkosto Etelä-Suomen valtaväylien varteen vuoteen 2010 mennessä. Kaasunkäytön mahdollistava tekniikka on ollut jo pitkään olemassa, ja monilla eurooppalaisilla autonvalmistajilla on sarjatuotannossa kaasukäyttöisiä malleja. Italiassa kaasukäyttöisiä autoja on eniten Euroopassa, noin 400 000.  

      

 Maakaasuverkko3

Gasum rakentaa maakaasutankkausasemia Helsingistä Tampereelle ja Kaakkois-Suomeen. Biokaasutankkaus- verkosto laajentaa kaasuajoneuvojen aluetta Vaasa-Seinäjoki-Jyväskylä linjalle.

Maakaasuautot ovat yleisiä maailmalla 

Maakaasuauto ei ole mikää teknologinen ihme nykypäivänä. Niitä liikkuu päivittäin maailman valtateillä noin viisi miljoonaa kappaletta. Automalleja löytyy eri valmistajilta runsaasti. Suomessakin niitä on jo olemassa maahantuojien varastoissa ja automyyjiä koulutetaan ja kiinnostus lisääntyy enenevässä määrin tällä saralla. Yksityisautoilussa eniten suosiota on saavuttanut ns. bifuel auto. Siinä on kaksoispolttoainejärjestelmä ja kaksi polttoainesäiliötä, joista toinen bensiinille. Bensiini valitaan nappia painamalla tai automaattisesti. Autolla ajettavat kilometrit voidaan jakaa eri suhteessa, riippuen automallista, kaasulla 300 km ja bensalla 300 km tai vaikkapa kaasulla 500 km ja bensalla vain 100 km. Ajaminen ei poikkea mitenkään normaali bensa-autolla ajamisesta. Eron huomaa vain kukkarossa ja päästöissä. Ostohinnaltaan kaasuautot ovat 10 - 30 % kalliimpia kuin vastaavat bensa-autot. Kaasusäiliö voidaan sijoittaa näkymättömästi auton alle, joten ulkonäkö ei paljon poikea normaalista. Joissakin malleissa varapyörä puuttuu ja sen tilalla on kaasusäiliö. Nykyiset autot eivät enää tarvitse varapyörää, koska renkaat ovat parempia ja paikkaussarjat ovat kehittyneet huimasti.

Maakaasuautoja on saatavana Suomessa ainakin seuraavia malleja: VW Caddy EcoFuel, Fiat Punto Natural Power, Iveco Daily, MB E 200 NGT, MB Sprinter, Opel Combo ja Zafira.